Viikko17 (13.11-19. 11. 2003)
Sain tällä viikolla Aseistakieltäytyjäliitolta kirjeen, joka sisälsi kopion
lehdistötiedotteesta: "Amnesty International adoptoi kaksi totaalikieltäytyjää".
Toinen olin minä. Minusta oli tehty virallinen mielipidevanki. Tein anomuksen pari
kuukautta sitten ja tiesin, että se hyväksyttäisiin. Ainoastaan Amnestyn ripeys yllätti.
EU:ssa on tällä hetkellä kaksi mielipidevankia, väittää lehdistötiedote, ja minä olen
heistä toinen. Satoja miljoonia ihmisiä ja jos yksi helvetin Jansson unohdetaan, minä
olen ainutlaatuinen. Vähemmästäkin tulee vähän viileä olo! Enää en mene minnekään
ilman nimilaattaa: "Johannes Lilja, mielipidevanki".
Mutta mikä pettymys! Suomi on kaatanut puolet metsistään julkaistakseen yhä enemmän
sanomalehtiä, mutta niistä yksikään ei kirjoittanut minusta sanaakaan. Yhdenkään
uutiskynnystä ei ylittänyt tieto kahdesta suomalaisesta mielipidevangista, yksikään ei
halunnut pohtia aseistakieltäytyjän tilannetta maassamme. Tilannetta, johon jopa
Amnesty on puuttunut. Ei, se ei kiinnosta ketään. Lehdillä on tärkeämpääkin kerrottavaa.
Muutama otsikko päivän Aamulehdestä: "Hinkuyskää normaalia enemmän Naantalissa",
"Kivigrillin kassa ryöstettiin Ikaalisissa", "Marraskuu päättyy lauhana ja sateisena".
AKL julkaisee omaa Sivari&Totaali -lehteä, jonka sivuilla minusta, Lasse Janssonista ja
Amnestystä epäilemättä kerrotaan. Lehden on tarkoitus ilmestyä neljä kertaa vuodessa,
mutta tämän vuoden ensimmäinen numero julkaistiin alkusyksystä. Pääkirjoituksessa
puolen vuoden myöhästyminen selitettiin oman huomionsa vaatineilla sodilla ja kesän
helteillä. Annettakoon se anteeksi, kesä tosiaan oli kuuma.
Harva lehti on yhtä synkkää luettavaa kuin Sivari&Totaali. Hyviä uutisia ei juuri
löydy. Kaikkialla maailmassa soditaan ja Suomessa totaalien määrä vankiloissa kasvaa,
mutta mikään ei muutu. AKL on jumissa valtiollisessa liejussa, mihin se saa
hallituksen ja yhteiskunnan muiden kapteenien puolesta upotakin. AKL pyörii
vapaaehtoisvoimin ja nuo voimat ovat rajalliset, saamattomuus on surullisen
ymmärrettävää. Heillä on vastassaan koko valtakunnan mahti ja mammona.
Suomi on yhteen suuntaan liikkuva valtio. Sivupoluille houkuttelevien houkkien huudot
peittyvät Lipposen lupausten alle, koska mikrofoni on Lipposen, ei yhdenkään
aseistakieltäytyjän, eläinaktivistin tai vasemmistolaisen, kourassa. Sitoutumatonta
mediaa ei ole koskaan ollut olemassakaan, lehdistö on aina sen hetkisen
valtionjohdon sylikoira. Tässä maailmassa tieto on arvokkainta valuuttaa, ja sitä
annetaan ihmisille vain sen verran ja siinä muodossa kuin se on hyödyllistä.
Myös Suomessa.
Gallupit ovat aina jännittäviä ja koska tyttöystäväni on tehnyt niitä jo jonkin aikaa
työkseen, voisin pyytää häntä kysymään Valion kuluttajatutkimuksen sivussa, että tietävätkö
suomalaiset mitä totaalikieltäytyminen tarkoittaa. Tietävätkö he, että heidän
vankiloissaan istuu mielipidevankeja? Gallupin tulos olisi aika masentava.
Valtionjohto pelaa suljettujen ovien takana omaa peliään, ja sitä peliä AKL:n on turha
omilla korteillaan pelata, sillä vastaäänet vaietaan kuoliaaksi kuitenkin. Onneksi
on olemassa yksi luonnonvoima, jota kukaan ei pysty hallitsemaan. Se on ainoa vapaa
mikrofoni, vanha kansakuntien herättäjä ja aina yhtä oikukas ja rohkea. Se on muun
muassa erään Laura Liljan ase aseita vastaan.
Lisää kuvia Laura Liljan teoksesta Isänmaan toivo Kaapelitehtaalla Helsingissä
Laura Lilja: Pikkuveljeni, Toivo Johannes Lilja, suljettiin vankilaan
24. heinäkuuta 2003 totaalisen aseistakieltäytymisen vuoksi ... :
Puristamo -
http://www2.uiah.fi/to/pallas/lehdistotiedote.html
Amnesty International adoptoi Johannes Liljan ja Lasse Janssonin
mielipidevangeiksi:
http://www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/lt/t171103.html