Viikko 22 (18.12. - 24.12.2003)
Täällä on pari viikkoa riehunut sitkeä flunssaepidemia, joka ei taida
luovuttaa ennen kuin on iskenyt hampaansa viimeiseenkin vankiparkaan.
Lauantaina oli minun vuoroni. Illan tullen olo oli kuin elävällä kuolleella,
kun istuin huoneessani ikkunan edessä ja siemailin teetä. Vankilan pihalla
kimalteli keskellä synkkää pimeyttä viisimetrinen joulukuusi, sokaisevan
kirkas muistutus lähestyvästä joulusta. Korvalappustereoissa pauhasi
Roots ja yhtäkkiä takautuma tempaisi minut kiertoajelulle oman pääni
sisälle.
On kevät, aurinko hehkuu taivaalla, olen Oriveden opistolla.
Kävelen edestakaisin sotkuisessa huoneessa. Se on tyttöystäväni Lauran
ja hänen ystävänsä Anskun yhteinen huone, joka todistaa olemassaolollaan,
että tytöt eivät siivoa tippaakaan poikia useammin. Olen huoneessa
yksin, sillä Laura ja Ansku ovat kauppareissulla. Stereoissa soi
täysillä Roots ja minä siemailen jotakin höyryävää lääkelitkua,
jota Laura antoi lääkkeeksi flunssaan. Käärin sätkän ja kävelen
parvekkeelle, vaikka siellä ei saisi polttaa. Aurinko sokaisee
minut ja kaikkialla on pelkkää valoa.
Palasin hymyillen takaisin Vilppulan vankilaan. Oli jo ilta, kohta voisin
mennä nukkumaan, mutta en silti saanut irrotettua väsyneitä silmiäni
pimeydessä röyhkeästi räiskyvästä joulukuusesta. Vaihdoin levyä
korvalappustereoissa, nyt oli Mercury Revin vuoro.
Avaan vanhan puuoven, jonka saranat vaikeroivat alkutalven pakkasessa kuin
kylkeään kääntävä vanhus kuolinvuoteellaan. Talossa on pimeää, mutta
en halua laittaa valoja päälle. Riisun kenkäni, ripustan takkini
naulakkoon ja kävelen eteisestä suoraan huoneeseeni, vaikka kuulen
kämppisteni Juuson ja Pipsan juttelevan keittiössä. Ilmassa
tanssahtelee Mercury Revin sävelten tahdissa nokinen kodin tuoksu,
ja minä istun vanhalle, natisevalle tuolille takan eteen.
Pimeydessä räiskyvät liekit kiemurtelevat ahnaasti kohti korkeuksia,
kunnes katoavat savuna uunin sisuksiin. Käärin sätkän, kohta
toisenkin ja istun siinä takan lämmössä ja loimussa yömyöhään.
Ovi avattiin ja vartija saapui tekemään iltatarkastusta. Otin kuulokkeet
korviltani ja vartijan mentyä kävin pesemässä hampaani. Kun palasin
huoneeseeni, pimeydessä härnäten hohtava joulukuusi vangitsi taas
katseeni. Nostin kuulokkeet takaisin korvilleni ja laitoin soimaan
Don Johnson Big Bandin levyn.
Istun iltahämärän verhoamassa huoneessa ja tuijotan tietokoneen
hohtavaa ruutua. Minä ja pikkuveljeni pelaamme kolmatta päivää putkeen
samaa vanhaa urheilupeliä. Taustalla tunnelmoi Don Johnson Big Band
ja minä venyttelen kidutettuja sormiani. Välillä käyn tupakalla, mutta
jatkamme niin myöhään, että äidin on pakko komentaa pikkuveljeni
nukkumaan. Yksinään ei voi pelata, joten sammutan tietokoneen ja
hohtavan ruudun värit katoavat mustan lasin taa. Yhtäkkiä huoneessa
on pilkkopimeää.
Vedin verhot ikkunan eteen, lopetin musiikin kuuntelun ja sammutin valot.
Yöllä nukuin levottomasti, enkä seuraavina päivinä ollut juuri rauhallisempi.
Joulukuusi tuikki yöt päivät vankilan pihalla ja minä availin joulukalenterin
viimeisiä luukkuja.
Tuli tiistai, ja minä pakkasin tarpeelliset tavarat kassiin ja tarkistin
viimeisen kerran, että kukaan ei ollut vohkinut matkarahoja lompakostani.
Kävelin ulos asuntolasta ja jatkoin kohti toimistoa, missä tavarani
tarkistettiin ja minulle annettiin pari tärkeää paperia. Sen jälkeen
odotin vartijoiden seurassa, että kello lyö puoli yksitoista, ja parin
pitkän ja vaivaantuneen minuutin jälkeen kävelin heistä yhden perässä
autolle. Olin lähdössä joululomalle, mutta ennen kuin lähdin,
vilkaisin vielä kerran auringonvalossa kimaltelevaa joulukuusta.
Minulle tuli turvallinen olo. Oli joulu ja kohta olisin taas kotona.
Kotimetsän joulukuusi Pyytivaaran rinteellä.