Viikko 7 (4.9.-10.9.2003)
Sain torstaina kirjeen pikkuveljeltäni Aatokselta, josta on huomaamatta kasvanut
minua paljon kypsempi miehenalku. Kirje yllätti minut, koska emme ole koskaan pitäneet
yhteyttä, vaikka olemmekin aina olleet läheisiä ja veljeksien tapaan tappeluineen
kaikkineen kavereita. Kun luin kirjettä, tajusin, että harva ihminen tuntee minua
Aatosta paremmin. Kavereille on helppo vetää roolia, mutta veljellesi et voi olla
mitään muuta kuin oma, alaston itsesi.
Aatos on perheemme aivot ja paljon rohkeampi kuin minä hänen ikäisenään.
Hän joutuu kutsuntoihin reilun vuoden päästä ja on jo tehnyt oman ratkaisunsa.
Se on sivari. Hän on tehnyt järkevän, helpon ratkaisun, joka kuitenkin suututti minut.
Minä en ole vihainen Aatokselle, vaan Suomen valtiolle, sillä se pakottaa tuhannet
tekemään ensi syksynä saman valinnan kuin pikkuveljeni. Heidän on pakko tehdä itsestään
roolihahmoja valtiollisessa farssissa, jonka tämänvuotisen käsikirjoituksen on laatinut
kahvitauolla työministeri Tarja Filatov.
Pikkuveljeni aloittaa kiertueen Lapinjärveltä, jossa hänelle kerrotaan jotain hassua
huumeista ja hyvästä käytöksestä. Sitten hän siirtyy ilveilemään palveluspaikkaansa,
jos sellaisen jostain löytää. Monet eivät löydä. Seuraavaksi Aatos ja hänen tuhannet
kohtalontoverinsa tajuavat, että lupaukset ilmaisesta asunnosta ja ruoasta olivatkin
ihka aitoja poliittisia lupauksia, joista kukaan ei yhtäkkiä ole kuullutkaan.
Joidenkin täytyy ottaa sivarin rinnalle oikeaa työtä, jos sellaista jostain
löytävät.
13 kuukautta myöhemmin esitys on ohi. Tuhannet nuoret miehet ovat tehneet
velvollisuutensa ja hauskuuttaneet eduskuntaa koko rahan edestä. Kaikilla oli niin
mukavaa, vaikka monen tulikin vähän ikävä kavereita, jotka vapautuivat armeijasta
seitsemän kuukautta aikaisemmin.
Amnesty on tunnustanut Suomen totaalikieltäytyjät poliittisiksi vangeiksi, koska järjestön
mielestä siviilipalvelus kestää liian pitkään ollakseen mitään muuta kuin rangaistus.
EU:n ihmisoikeusluennolla Suomen seurana nurkassa häpeää vain Kreikka, muualla
poliittisia vankeja ei ole. Hyvässä seurassa siis ollaan, onhan Kreikassa aurinkoa ja
halpaa viinaa.
Tietenkään totaalikieltäytyminen ei ole ainoa oikea valinta. Sivaria voi muuttaa myös
sen sisältä, ja ylipäätänsä etsimällä hyvän palveluspaikan hyvissä ajoin ja pitämällä
kiinni oikeuksistaan, noiden 13 kuukauden aikana saattaa saada aikaan jotain hienoa
ja tärkeää. Onneksi tiedän, että pikkuveljeni tekee
juuri niin.
Valitettavasti harvemmat ovat kuten pikkuveljeni, useimpien selkäranka joustaa kuin
vieteri, ja vieteriukot nyt eivät voi olla mitään muuta kuin hassuja ja harmittomia.
Ei kaikkien tarvitse tehdä elämästään protestia, mutta sen enempää kenenkään ei
pitäisi suostua pelkäksi isoksi vitsiksi, suuren sekoilun sankariksi.
