![]() |
|
Jäähyväiset Itälälle
Launataina 28. tammikuuta 2006 ajoimme tutuksi tullutta tietä Kuhmoon.
Saavuimme Saunajärvelle.
Tunnelma oli surumielinen kuin venäläisten kaatuneiden hautamuistomerkki Saunajärven rannalla.
Mutta aina jokin liikkuu. Niskakoskea ei paukkupakkasetkaan olleet kahlehtineet.
Samanlaisena talvisena päivänä neljä vuotta sitten saavuimme tänne ensi kerran. Nyt myimme Itälän. Meistä jäi muistoksi kaunis perinneaita.
Korkeat kelottuneet männyt ja kuuset vartioivat edelleen pihapiiriä uudenkin omistajan aikana.
Alasen Itälahti ja sauna odottavat jäisen tyyninä tulevia kesiä ja ihmisiä rannoilleen.
Pipari sai viettää täällä vain yden kesän. Siitä kehittyi innokas uimari ja ulpukannoutaja.
Juhlimme täällä kahden poikamme, Johanneksen ja Aatoksen, lakkiaisia. Itälän yhdessä suuressa huoneessa oli Lauran maalaama kuva itsestään ja veljistään. Edessä Taneli, takana Aatos ja Johannes, lipunkantajana isosisko Laura.
Ovi onnellisten kesien tupaan.
Keitimme viimeiset pannukahvit.
Tuvan uunin kylki hohkasi lämpöä ja halasin sitä vielä kerran.
Jää hyvästi Itälä!
|
|
|
[ Etusivu ] [ Pilvilampaat-kehräämö ] [ Pilvipolun kennel ] [ SH-ori Pilven Poika ] [ Itälän korpikämpät Kuhmossa ] [ Maatiaiskotieläimet ] [ Kuvagalleriat ] [ Uusia juttuja Liljoilta ] [ Linkkejä ja lisätietoa ] [ Sivukartta ] |