![]() |
|
LapinporokoiraurosJeppe
FIN/ER 29049/98 ![]() ![]() Jeppe on hyvä, paliskunnassa arvostettu työkoira. Peräänantamaton ja sillä on hyvä haukku. Työskentelee edelleen kymmenvuotiaana. Jeppe oppi porotyön helposti seuratessaan isäntää hommiin. Jepen kasvattajat Pentti ja Tiina Värriö Värriöstä. Jepen isä Musti, omistajat Pentti ja Tiina Värriö Värriöstä. Mustin kasvattaja poromies Seppo Martin Pelkosenniemeltä. Syntynyt n. 1985, eli 14-vuotiaaksi. Ulkonäöltään tyypillinen isojalkainen menesjärveläinen. Luonteeltaan itsepäinen. Piti lapsista. Sillä oli selvä paimennusvaisto. Ei pysynyt pihalla, mutta pysyi kylällä. Mustin isä on Risto Heinolan hyväksi tiedetty musta lyhytkarvainen porokoira. Emä Sökö, jonka Matti Kuivila löysi Sevetistä. Sökö oli muutaman vuoden Martineilla ja meni sitten takaisin Matti Kuivilalle. Rainer Rajahalmeen rotuunotettu Mortti on myös Martinin kasvatti ja samaa nuorempaa sukulinjaa kuin Musti. Mortti on voittanut poropaimennuskisat Raattamassa. Mortin veli Vekki toimii Seppo Martinilla porokoirana. Mustin isä on Risto Heinolan hyväksi tiedetty musta lyhytkarvainen porokoira. Emä Sökö, jonka Matti Kuivila löysi Sevetistä. Sökö oli muutaman vuoden Martineilla ja meni sitten takaisin Matti Kuivilalle. Rainer Rajahalmeen rotuunotettu Mortti on myös Martinin kasvatti ja samaa nuorempaa sukulinjaa kuin Musti. Mortti on voittanut poropaimennuskisat Raattamassa. Mortin veli Vekki toimii Seppo Martinilla porokoirana. Emä Kuura om. Pentti ja Tiina Värriö. He ostivat koiran Hetasta Kristiina Maggalta. Kuura toimi porokoirana ja oli hyväluonteinen perhekoira. Kuura oli musta ruskein merkein, korvat pystyt. Luonteeltaan Jeppe on ystävällinen hännänheiluttaja.
Jeppe sai Hetan näyttelyssä 1998 AVO2 ja seuraavan arvostelun (tuomari Elis
Pitkänen) :
|
|
|
[ Etusivu ] [ Pilvilampaat-kehräämö ] [ Pilvipolun kennel ] [ SH-ori Pilven Poika ] [ Itälän korpikämpät Kuhmossa ] [ Maatiaiskotieläimet ] [ Kuvagalleriat ] [ Uusia juttuja Liljoilta ] [ Linkkejä ja lisätietoa ] [ Sivukartta ] |