![]() |
|
Marraskuun sininen hämärä
Päivän viimevaloa kuvattuna Lumpustusmajalta
Marras-kuu välkehtii hetken ja piilottuu nopeasti pilvien taakse
Aamulla se uupuu järven usvapatjalle.
Päivä voittaa yön
Kunhan Höytiäinen jäätyy, teen koirien kanssa retken Jouhtenisen saaren trombimetsiin.
Taiteilija Pakkasen teoksia
Marraskuussa leivon tuoksuvia sämpylöitä ja sytytän siniset kynttilät.
Marraskuun loppua kohti päivät ovat jatkuneet lämpiminä ja hyvin pimeinä. Maa on imenyt valon ja värin syvälle sammaleisiin ja puiden kuoren alle.
Kamerani objektiivi etsii kiihkeästi pilkahduksia pimeydessä.
Ripustin ikkunastani näkyvään omenapuuhun lintulaudan
Lauantaina 25.11. tein koirieni kanssa pitkän lenkin aamuhämärään Järvenlaskunmetsään. Kotimatkalla kuulin joutsenten vaimeat huudot. Istuin kivisen laiturin penkillä, katselin ja kuvasin 13 joutsenta, jotka viivähtivät Höytiäisen kylmissä vesissä. Laumassa oli 3- 4 perhettä. Poikaset olivat jo vanhempiensa kokoisia.
Kun tulin kotiin, kuulin radiosta, että Juice Leskinen oli kuollut edellisenä päivänä. Hän oli kaksi vuotta minua nuorempi.
" Luodut emme me olleet toisillemme,
|
|
|
[ Etusivu ] [ Pilvilampaat-kehräämö ] [ Pilvipolun kennel ] [ SH-ori Pilven Poika ] [ Itälän korpikämpät Kuhmossa ] [ Maatiaiskotieläimet ] [ Kuvagalleriat ] [ Uusia juttuja Liljoilta ] [ Linkkejä ja lisätietoa ] [ Sivukartta ] |