![]() |
|
Pihkapipareiden ja sukulaisten pentutapaaminenPihkapiparit tapasivat Narkauksessa huhtikuun puolessavälissä juuri, kun olivat täyttäneet viisi kuukautta. Pyry ei päässyt mukaan, mutta muut kolme olivat paikalla. Kaikki olivat reippaita ja esiintyivät hienosti sunnuntain suuren koiranäyttelyssä. Kaikilla pennuilla oli juuri maitokulmurit irtomassa tai irronneet. Tyttöjen keskenkasvuiset rautakulmurit eivät vielä olleet asettuneet ihan oikeaan asentoon ja sen takia tuomari ei tyttöpentuja palkinnutkaan, mutta Kurupa saikin sitten melkein kaiken eli oli lapinporokoirien paras pentu ja koko näyttelyn toiseksi paras pentu. Asuimme Narkauksessa mukavassa jo tutuksi tulleessa mökissä. Mukana oli Pihkapipareiden sukulaisia isä Viehka sekä serkut Vilkku ja Taika ja Kaisla. Poroaidalla tavattiin vielä Ämmi-täti ja näyttelyalueella Ullu-täti. Koirilla oli mukavaa. Ne saivat leikkiä keskenään, laukata järvenjäällä ja vanhemmat kasvattini myös juoksuttaa vähän poroja paimennusharjoituksessa. Kasvattajana katselin tyytyväisenä hyvin hoidettuja, kiiltäväturkkisia ja onnellisia koiria. Tyytyväisenä totesin, että kaikki ovat luonteeltaan ystävällisiä, avoimia ja yhteistyöhaluisia. Olipas mukava tavata! Kiitokset kaikille mukana olleille!
Pipari oli Narkauksen mökillä valmiina ottamassa sukulaisia vastaan.
Lauantaiaamuna Vilkku ja Pipari saivat irroitella kahdestaan jäällä Helenan ja Kirstin valvonnassa.
Sitten paikalle saapuivat Taika ja Suvi.
Kaisla ja Kuru matkustivat bussissa Merin ja Mian kanssa koko yön ennenkuin olivat perillä.
Minulla oli kasvattajana erinomainen tilaisuus seurata nuorien sijoitusnarttujeni Vilkun ja Kaislan luonnetta monenlaisissa tilanteissa toisten koirien kanssa, näyttelyssä ja poropaimennusharjoituksissa. Olin hyvin tyytyväinen toiminnallisiin, selväpäisiin tyttöihin!
Pirkko ja Pihkapipareiden iskä Viehka olivat mukana pentutapaamisessa. Viehkan tutkittavana Kuru ja Pipari.
Heli ja Kuru nenätysten.
Pipari edellä, Kuru perässä.
Mitäs sitten tehtäis?
Voi jummi, mitä löysin!
Tätä en kyllä anna, vaikka muuten ollaankin kavereita. Tervetuloa Kuru, Pyry ja Heli leikkimään Piparin kanssa kesällä Itälään! Tervetuloa muillekin! Tapaamisiin! |
|
|
[ Etusivu ] [ Pilvilampaat-kehräämö ] [ Pilvipolun kennel ] [ SH-ori Pilven Poika ] [ Itälän korpikämpät Kuhmossa ] [ Maatiaiskotieläimet ] [ Kuvagalleriat ] [ Uusia juttuja Liljoilta ] [ Linkkejä ja lisätietoa ] [ Sivukartta ] |